fbpx

Työpaikka tarjolla Jollaksen kartanossa

Jollaksen kartanolle haetaan apulaista tekemään kaikkea saunan lämmityksestä roudaukseen. Hakulomake löytyy tämän sivun alalaidasta. Hakuaika päättyy 30.8.2020. HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS HAKIJOILLE!

Jollaksen kartanolle syntyy syyskuussa lapsi, kun saamme vaimoni kanssa esikoisemme. Tämän onnellisen tapauksen johdosta vaimoni mainitsi eräänä päivänä kepeästi sivulauseessa, että “pitäisiköhän sun vähän miettiä tota aikataulua ennen kuin lapsi syntyy?”

Tilannehan on se, että Jollaksen kartano on minulle harrastus – olen päivätyökseni käsienheiluttelija pienessä suomalaisessa IT-yrityksessä tekemässä maailman parasta hävikkiruokasovellusta, ResQ Clubia. Päivätyö vie minulta noin 8 tuntia jokaisena arkipäivänä. Kartanon hommat vievät noin 6 tuntia päivässä, mutta 7 päivää viikossa. Tämän lisäksi koetan ylläpitää jossain määrin aktiivista sosiaalista elämää, kävellä koiran kanssa reilun pari tuntia joka päivä, ja aina välillä myös harrastaa jotakin. Lisäksi nukun.

Ei tarvitse olla järin lahjakas matematiikassa ymmärtääkseen, ettei tämä yhtälö kanna, kun siihen lisätään vielä lapsi – jotain, josta minulla ei ole mitään kokemusta. Tyypillisenä miehenä en kuitenkaan ole valmis luopumaan päivätyöstäni enkä yrityksestäni, vaan koetan saada kaiken.

Tämän takia tarvitsen sinua. Kartanolla on paljon suorittavaa työtä, jota olen tehnyt tähän asti itse. Koska haluan yhtä lailla säilyttää perheeni, joudun luopumaan jostain, ja tämä suorittava työ on se. Minä haluan sinut siihen.

Työ pitää sisällään mm. seuraavia hommia:

  • Saunan siivous ja lämmitys
  • Paljun siivous ja lämmitys
  • Kartanon juhlien valmistelu: siivousta, roudausta
  • Kesäisin nurmikon leikkausta, talvisin lumitöitä
  • Tilojen esittelyä asiakkaille

Lisäksi, jos haluat, ja kun hallitset yllälistatut hommat, voit ryhtyä tällaisiin:

  • Baarin pito
  • Myynti & markkinointi

MITÄ MINULTA VAADITAAN?

Nämä ovat kaikki sillä tavalla apinahommia, että mitään ei tarvitse osata ennakkoon. Minä olen, vaikka itse sanonkin, erinomainen esimies, ja opetan kaiken alusta alkaen. Mistään rakettitieteestähän ei myöskään puhuta, kun 80 % työstä on siivousta.

Pääset haussa pitkälle näillä ominaisuuksilla:

  • Hyvä kotikasvatus: tässä työssä pääsee juttelemaan asiakkaille ja naapureille. Se vaatii kohteliasta ja empaattista luonnetta. Jos sinulle ei ole opetettu tätä lapsuudenkodissasi, ei asialle ole enää paljoakaan tehtävissä.
  • Kohtuullinen fyysinen kunto: tässä työssä roudataan paljon pöytiä, tuoleja, halkoja, kaljaa – milloin mitäkin. Se vaatii perustason lihaskunnon. Esimerkiksi sukupuolella ei ole tässä(kään) mitään merkitystä.
  • Miellyttävä luonne. Minä olen jo sen verran vanha, että voin sanoa sen ääneen: elämä on liian lyhyt mulkkujen kanssa työskentelyyn. Älä ole mulkku. Minäkään en ole.

Paljon lisäpisteitä tulee seuraavista ominaisuuksista, mutta ne eivät ole millään tapaa välttämättömyyksiä:

  • Asut Laajasalossa: työtä on melko vähän, ja se jakaantuu lyhyisiin rupeamiin, esim. saunan siivous ja lämmitys. Ei ole järkeä, että matkustat tänne vaikkapa Järvenpäästä, vaikka se mukava kaupunki onkin.
  • Sinulla on ajokortti: aika paljon täällä saa roudata kamaa autolla ja käydä hakemassa se puuttuva juttu rautakaupasta. Mää voin myös ajaa, mutta jos sinulla on kortti, luovutan auton mielelläni.

Tärkeää on tiedostaa, että ikäsi, sukupuolesi, ihonvärisi, seksuaalinen suuntautumisesti, tai mikään muukaan minulle kuulumaton ominaisuutesi ei vaikuta valintaasi, työnkuvaasi, palkkaukseesi tai mihinkään muuhunkaan täällä.

KUINKA PALJON HOMMIA ON?

Työsopimus tulee olemaan osa-aikainen ja joustava – suuntaan ja toiseen. Voin luvata vähimmäistuntimäärän, joka toteutuu joka kuukausi. Töitä saattaa olla aika ajoin enemmänkin, jolloin saat halutessasi tehdä ne, mutta luonnollisesti voit myös sanoa ei, jos aikataulu ei jousta.

Varsinainen tuntimäärä neuvotellaan kanssasi, mutta puhutaan suurin piirtein 5-10 tunnista viikossa. Tällä ei siis elä, eli oletan, että sinulla on vanhempien lompakko, opintotuki, jokin toinen osa-aikatyö, miljoonaomaisuus tai vastaava ekonominen selkänoja tukenasi.

MITÄ TÄSTÄ MAKSETAAN?

Voimme soveltaa perisuomalaiseen tapaan jotakin asian läheltä liippaavaa työehtosopimusta, kuten Kiinteistöpalvelualan työehtosopimus, jossa tuntipalkka sijoittuu jonnekin 9,77-10,88 € välimaastoon. Voit myös neuvotella oman palkkasi, jos työehtosopimuspohja ei tunnu omalta.

Tämä tarkoittaa, että jos teet vaikkapa 8 tuntia viikossa, eli 32 tuntia kuukaudessa, saat palkkaa ennen veroja noin 320 € kuukaudessa. Riippuen elämäntilanteestasi se on joko naurettavan vähän tai huomattavan paljon tai jotain siltä väliltä. Toisaalta tämä ei vie aikaasi sen enempää, ja on mukava puuhaa, jos tämänsorttisesta puuhastelusta tykkää.

MIKÄ JOLLAKSEN KARTANO?

Jollaksen kartano on kokous- ja juhlatila Itä-Helsingin helmessä, Laajasalossa. Sijainti on porvarisläänien perukoilla, Jollaksen päädyssä. Täällä järjestetään kokouksia, koulutuksia, juhlia – kaikenlaisia tilaisuuksia sekä yritysten että yksityisten ihmisten toimesta.

Lisäksi täältä löytyy rantasauna ja paljuauto (!), joissa kylvetään sekä julkisissa lenkkisaunoissa että yksityisissä paljujuhlissa.

Kesäisin pidämme puutarhaterassia tuossa etupihalla. Talvisin teemme kaikenlaista hassuttelua, kuten ravintolan meren jäälle, jos säät suosivat.

Yrittäjänä ja esimiehenäsi toimin minä, Antti Tuomola. Minulla on 15 vuoden tausta ravintola-alalta, jonka lisäksi olen puhunut paljon radiossa, ollut perustamassa Ravintolapäivää, tuottanut tapahtumia Hotelli- ja ravintolamuseossa ja tehnyt myös paljon sellaista, josta en ole järin ylpeä.

KUINKA HAEN?

Hakuaika on 9.8.-30.8.2020, jonka aikana voit jättää hakemuksen. En lue hakemuksia hakuaikana, vaan käyn ne läpi vasta hakuajan umpeuduttua. Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla ei ole kiire – tämä ei ole nopeuskilpailu. Voit rauhassa harkita, onko tämä pesti, johon haluat ainutkertaista elämääsi törsätä, ja jos, voit täyttää hakemuksen kaikessa rauhassa.

MINULLA ON KYSYTTÄVÄÄ

Suosittelen, että esität kysymyksesi jossain julkisessa alustassa, kuten tätä työpaikkailmoistusta markkinoivassa Facebook– tai Instagram-postauksessa – näin myös muut saavat vastauksen kysymykseesi, jota hekin ehkä miettivät. Jos haluat käyttää yksityistä reittiä, voit käyttää yhteydenottolomakettamme tai lähettää sähköpostia osoitteeseen info@jollaksenkartano.fi Jos on pakko soittaa, soitat. Huomaa, että kysymyksesi julkaistaan tämän sivun alalaidassa nimettömänä vastauksen kera, jotta myös muuta saavat vastauksen!

Kutsun haastatteluun erillisellä viestillä osan hakijoista. Haastattelut järjestetään viikolla 36, siis syyskuun ensimmäisellä viikolla. Työt alkavat sen jälkeen, sopimuksen mukaan, jahka oikea tekijä löytyy.